| OLE
HELLÄKÄTINEN: |
Istutuksessa huomaat, että tyrnin juuret ovat kuin lasia. Ne
katkeilevat äärimmäisen herkästi. Laita juuripaakku kaivamaasi
kuoppaan äärimmäisen varovasti. Älä painele juurakkoa missään
vaiheessa. Käytä istuttaessasi vain vettä apuna kun tiivistät maata
taimen ympärille.
|
|
KASVUPAIKKAVAATIMUS: |
Tyrnin
voi istuttaa muutoin minkälaiseen maahan tahansa, kunhan se ei ole
suomaata.
|
|
ISTUTUS: |
Istuta
noin 5 cm syvempään, kuin mitä taimi on ollut ruukussa ollessaan.
Älä tee taimellesi minkäänlaisia kumpuja.
|
|
TAIMIVÄLI: |
Noin
2,5 metriä, ja käytävät noin 3,5 metriä leveät
|
|
POIKATYRNIT: |
Sijoitetaan samalle alueelle tyttötyrnien kanssa - mieluiten ns.
kevättuulen päälle hedelmöityksen varmistamiseksi. Poikia tulee olla
ainakin 1 kappale 5 - 6 tyttöä kohti. Tästä asiasta on monenlaisia
käsityksiä. Poikapensas on aina välttämätön.
|
| PIDÄ
NURMELLA: |
Kaikenlainen kitkeminen ja haraaminen tarhassa on pahasta. Niitä
heinät viikatteella tai aja leikkurilla 4 - 5 kertaa kesässä.
Varttuneemman tyrnin juuret ovat ainakin 5 - 6 metrin päässä menossa
eteenpäin.
|
|
KALKITUS: |
On
usein aivan välttämätön - siitä tyrnisi tykkää. Sekoita maahan ennen
istutusta kalkkia noin 50 kg aarille. Anna sen jälkeen kalkkia
vuosittain hajakylvönä 15 - 20 kg nurmen päälle. Kalkkihan on vain
jauhettua kalkkikiveä, siis ei tyrnillesi vaivaksi tai vaaraksi.
Kolmannen kylvökerran jälkeen voit pitää taukoa 2 - 3 vuotta.
|
|
HOITOLANNOITUS: |
On
tarpeen vuosittain. Syyslannoksena on soveliainta käyttää puutarhan
PK-lannosta.
|
|
KEVÄISIN: |
On
syytä antaa typpilannosta, esimerkiksi kalkkisalpietaria. Myös
istutttaessa, aina.
|
| VESI:
|
Istutusvuonna vedenanto on usein välttämätöntä. Kun kastelet, niin
anna kerralla reilusti ja noin 10 päivän välein.
|
|
LEIKKAUS: |
Leikkaus tehdään vuosittain alusta alkaen. Leikkaa pensastasi 2 - 3
cm latvasta ja oksien päistä. Näin muotoilet samalla pensasta ja sen
haaroittuminen tapahtuu tasaisesti. Huomaat, että taimesta on
tulossa myös komea. Nipistelyä voi tehdä sekä talvella, että
kesällä. Pidä pensas noin 2 metrin korkuisena. Taimet ikääntyvät 8 -
10 satovuoden jälkeen. Silloin on aika vaihtaa taimet uusiin.
Kasvupaikankin vaihto olisi hyväksi.
|
| SADON
SUURUUS: |
Sadon
suuruus vaihtelee - kasvupaikkakin vaikuttaa siihen. Keskimäärin
sato tulee jalotyrnillä olemaan 14 - 25 kg / pensas. Yksilöt tekevät
eilaisia määriä, joskus hyvinkin paljon enemmän.
|
|
Jos
jokin asia askarruttaa mieltäsi niin kysy lisää. Me neuvomme
halukkaasti ja se maksaa vain soiton verran.
|
|
Puutarhurisi |
| Matti
Kettunen |